Categories
Uncategorized

Vastuullinen tyyli – miten ekotietoinen ihminen voi tehdä vastuullisia päätöksiä?

(Ekologinen muoti on noussut valtavirran tietoisuuteen)

Ekologinen muoti on noussut valtavirran tietoisuuteen viime vuosina. Nykyisin kasvava määrä ihmisiä haluaa ostaa vaatteita, meikkejä, hiustuotteita ja koristeita vastuullisesti. Esimerkiksi erilaisten materiaalien uudelleen käyttäminen on kasvanut valtavasti niin kuluttajien kuin myös valmistajien keskuudessa. Monet ihmiset tekevät nykyisin vaateostoksia myös kirpputoreilla ja kierrättää ne vaatteet, joita he eivät enää käytä. Tässä blogitekstissä haluan jakaa niitä havaintoja, joita olen tehnyt ihmisten kulutuskäyttämisestä ekologisen muodin saralla ja jaan vinkkejä ekologisten muotituotteiden ostamiseen.

Mieti ennen kuin teet ostopäätöksen

Ennen vaateostosten tekemistä on kannattaa miettiä tarkkaan, mitä oikeasti tarvitset. Kapselivaatekaappi eli minimiin karsittu vaatekaappi koostuu ainoastaan toisiinsa yhteensopivista ylä- ja alaosista, kengät mukaan lukien. Kapselivaatekaappi on mainio lähtökohta vaateostosten tekemiselle, sillä pukeutumista ohjaa silloin kaikkien vaatteiden yhteensopivuus. Älä siis tee enää vaatehuteja, vaan ostaa vain sellaisia vaatteita, jotka sopivat aiemmin ostamiesi vaatteiden kanssa päällesi.

Kierrätä!

Kierrätä perheesi käyttämättömät vaatteet perinteisellä kirpputorilla tai myy käyttämättömät vaatteet verkkokirppiksillä. Kirpputorit ovat tänä päivänä täynnä hyvälaatuisia vaatteita, kenkiä ja muita vaatekappaleita. Kierrättäminen ei ole ollut koskaan aiemmin yhtä hauskaa ja helppoa!

Materiaali merkitsee

Puuvilla on yksi yleisimmistä vaatteiden raaka-aineista. Vaikka puuvilla kestää kulutusta ja luonnonkuitu on iholla mukavan tuntuinen, on sen viljely usein ongelmallista. Puuvilla vaatii tiheää kastelua ja sen viljelyssä käytetään paljon torjunta-aineita ja lannoitteita. Luomupuuvillan valmistuksessa ei käytetä keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita, ja siksi se onkin parempi vaihtoehto. Luomupuuvillaisia vaatteita on nykyään melko monipuolisesti tarjolla aina isommista vaatemerkeistä lähtien -etenkin lapsille.

Hiustenpidennysten saralla kannattaa suosia sellaisia tuotteita, jotka on valmistettu aidoista hiuksista eikä keinotekoisista materiaaleista. Jotkut klipsipidennykset on saatettu esimerkiksi valmistaa aidoista hiuksista ja toiset muovista tai muista teollisista aineista.